
Miljoonasalkkupaketti
Miksi otin kolme miljoonaa euroa lainoja ja kiinnitin kiinteistöni? Tiedänkö jotain mitä muut eivät tiedä? Salkkutiedot la luento perusteluista ovat saatavilla vain korkeaan hintaan siksi, että nuoret tai vähävaraiset eivät mene ottamaan pikavippejä ja muita lainoja ja tuhoa elämäänsä, jos jokin menisi eri tavalla, kuin mihin itse uskon. Jokainen jolla on varaa maksaa tämä luento ja salkkutiedot, on liikkeellä isommalla rahalla. Hintaan kuuluu kuukauden apupaketti.
Olen vakuuttunut moninkertaistavani salkkuni jälleen, kuten kymmenkertaistin ne kaksi vuotta sitten, jonka vuoksi tieto salkuista antanee signaalin varsin vahvasta luotosta sijoituksiini. En suosittele tai kehota ketään sijoittamaan mihinkään. Kerron mihin itse olen sijoittanut rekkalastillisen miljoonia ja miksi. Jokainen tekee omat sijoituspäätökset keräämänsä tiedon pohjalta.
Lokakuussa 2026 neuvontapuheluideni perusteella yhteensä sijoitetut pääomat ovat yli 28 miljoonaa euroa. Nämä tahot ovat kopioineet salkkuni. Heidän joukossa on myös tunnettuja ammattisijoittajia, joille kryptomaailma oli aivan vieras. Tämän paketin hinta nousee kun nousumarkkina alkaa, koska silloin innostus ja kysyntä aina kasvaa ja näin saan pidettyä jonot kohtuullisena. Katso myös tuplaustakuupaketti alta, jos epäilet tämän kannattavuutta. Se on täysin riskitön ja ilmainen, jos luentoni tiedot eivät nostaisi kursseja. Silloin saat rahasi takaisin.
Hinta 12 500 eur
Palautustakuu
Pyynnöstä johtuen, valikoimassa on myös toinen paketti "palautustakuulla", eli mikäli luentoni sisältö on hyödytön, eivätkä visioni salkun vähintään tuplaamisesta toteudu, paketin tilannut saa koko hinnan takaisin. Tämän palautustakuupaketin sisältö on muuten sama, mutta hinta on tuplat. Se on siis tupla tai kuitti.
Yhteystiedot ja tilaukset
Vastaan lisäkyselyihin vuorokauden sisällä. Varsinaisiin kryptokysymyksiin vastaan vain tilaajille.